Honkajoki®-konsepti on yksi kiertotalouden kiinnostavimmista

Sitra on valinnut Honkajoki®-konseptin mukaan Kiertotalouden kiinnostavimmat -listalle, joka esittelee Suomen inspiroivimpia kiertotalouden tekijöitä. Listalla mukana olevat yritykset ja konseptit edustavat uusia ja innovatiivisia toimintatapoja, jotka pitävät materiaalit ja arvot kierrossa mahdollisimman resurssiviisaasti.

Kiertotalouden kiinnostavimmat tarjoaa hyvän näkymän kaikille yrityksille siitä, miten useilla eri tavoilla kiertotaloudesta voi rakentaa tuottavaa liiketoimintaa. Listalle pääseminen onkin hieno kunnianosoitus tekemästämme kehitystyöstä, jonka tuloksena Honkajoki®-konsepti on syntynyt. 50 vuoden ajan olemme vieneet konseptia määrätietoisesti eteenpäin, ja tänä päivänä se on yksi vastuullisimmista ja tehokkaimmista eläinperäisten sivutuotteiden jalostusmalleista myös maailmanlaajuisesti tarkasteltuna.

Listalla mukana oleminen tarkoittaa meille ennen kaikkea kehityksen ja innovoinnin jatkumista sekä ahkeraa kiertotalouden puolesta työskentelemistä. Ensimmäinen lista julkaistiin vuonna 2016, ja sille pääsemisen sekä listalla pysymisen kriteerit tiukentuvat jatkuvasti ratkaisujen ja teknologian kehittyessä. Sitra haastaa listallaan suomalaisyritykset osallistumaan kiertotaloutta tukevien ratkaisujen kehittämiseen ja näin vastaamaan maailman muuttuviin tarpeisiin. Samojen tavoitteiden puolesta haluamme työskennellä myös Honkajoella, ja olemme iloisia voidessamme tehdä yhteistyötä Sitran kanssa.

Katso koko Kiertalouden kiinnostavimmat -lista täältä

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on julkinen organisaatio, jonka tavoitteena on edistää Suomen vakaata ja tasapainoista kehitystä, talouden määrällistä ja laadullista kasvua sekä kansainvälistä kilpailukykyä ja yhteistyötä. Sitra toimii erityisesti sellaisten hankkeiden toteuttamiseksi, jotka tehostavat kansantalouden voimavarojen käyttöä, kohottavat tutkimuksen ja koulutuksen tasoa tai selvittävät tulevaisuuden ratkaisuja.

Ota yhteyttä!

Vastaamme mielellämme toimintaamme, palveluitamme ja tuotteitamme koskeviin kysymyksiisi.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.